Viimeiset kalareissut ja itärannikon ihailua

Retken edetessä sää alkoi muuttua epävakaisemmaksi. Jokaiselle päivälle viikon sääennusteessa luvattiin sadetta. Lisäksi haasteena oli, etteivät ennusteet aina pitäneet paikkansa. Olimme pari päivää vielä länsirannikolla Hokitikan pikkukaupungissa. Kun kalastaminen ei oikein onnistunut vietimme aikaa kaupungilla, vierailimme museossa tutustumassa länsirannikon paikallishistoriaan sekä bongailimme glow wormeja (Fungus gnat-lajin toukkavaihe loistaa pimeässä. Kameramme ei onnistunut tallentamaan tätä kuitenkaan riittävän hyvin blogipostausta varten...) ja ihastelimme auringonlaskuja.

Museossa tutustuttiin paikallisherkun whitebaitin historiaan

Koska reissua ei enää ollut hurjasti jäljellä, lähdimme jo ajelemaan takaisin kohti itärannikkoa. Matkalla päästiin vielä parina päivänä onkimaankin. Ensin kokeiltiin sateiden aikana pienehköä spring creekiä, vaan eipä sielläkään vesi mitään ginin kirkasta ollut. Ruskeahko vesi yhdistettynä nuhjuiseen sadepäivään loi haastavahkot olosuhteet, joten päivän saaliiksi jäi yksi kusimutteri ja yksi parhaat päivänsä nähnyt taimenvanhus. Yksi peruke myös meni poikki kalan nykäistessä suoraan otista suojapaikkaansa under cut –penkan alle.

Purolta matkaa jatkettiin kohti tuttua jokea, jossa aiemmin oli sössitty iso kala. Tiedossa oli paljon kävelyä ja vähän kaloja, mutta kyllä kalojen vähyys pääsi silti yllättämään. Tähän kohtaan sopiikin monien mielessä Uuden-Seelannin kalastuksesta olevan ruusuisen kuvan hankaaminen hiukan totuudenmukaisemmaksi! Ajankohta ko. joella piipahtamiseen oli aika optimaalinen näin ruuhka-aikaan. Muutaman päivän jatkuneet sateet olivat värjänneet joen hetkellisesti, joten kalastuspaine oli ollut melko minimaalinen/olematon ainakin pari päivää. Lisäksi pääsimme ensimmäisinä korkkaamaan paikan veden kirkastuttua. Reput lastattiin selkään ja aamulla varhain lähdettiin tarpomaan ylävirran suuntaan. Alimmilla ”peruspaikoilla” ei nyt näkynyt evääkään, vaan ensimmäinen aktiivisesti ruokaileva kala (6,5 paunaa) havaittiin jo n. 9-10 kilometrin köpöttämisen jälkeen. Alempana nähtiin ruhtinaalliset 4 kalaa, joista joka ikinen jökötti neuroottisena pohjassa liikuttamatta evääkään. Oddsit tällaisten saamiseen ovat aikalailla nollissa. Kalastuspaineeseen tottuneet kalat eivät viitsi edes uida karkuun, vaan jäävät monesti paikoilleen vaikka kävelisi aivan vierestä.

Yö vietettiin jokivarressa ja aamulla toki kalastusta jatkettiin, huolimatta kalahavaintojen vähyydestä. Onkimista jatkettiin noin 3 kilsan verran, jonka aikana nähtiin yksi kala. Edellisellä reissulla pätkällä oli useampia hyvänkokoisia kaloja, mikähän lie ollut nyt vikana. Luultavasti isommat kalat ovat painuneet alemmas vesien käytyä todella alhaalla. Kalastus lopetettiin noin 15 kilsan päässä autosta, saldona siis yksi saatu kala + 5 nähtyä kalaa. Kotimatkalla tutkittiin vielä tutut poolit, ja niistä kahdessa näkyi kala. Toinen fisuista oli oikeastaan syy, miksi joelle taas mentiin, tällä kertaa se säikähti vasta katsottuaan varovasti tarjottua perhoa hetken.. 30 kilsaa ja yksi kala haavissa, parille murjottavalle kalalle epätoivoiset yritykset ja mainitun ison kalan säikytys – ei ollu helppoa ei!

Reissun viimeiset päivät käytettiin itärannikon ihailuun. Toivoimme aurinkoisia säitä rannalla lököilyyn. No, saimme puolikkaan aurinkoisen päivän ja loput olivatkin sitten harmaita tai sateisia. Silti rannikkolomailu loppuun oli mukavaa: löysimme rannalta hienoja paua-simpukoita kotiinvietäväksi, näimme hylkeitä, delfiinejä ja merilintuja ja metsästimme fossiileja. Pääsimme myös herkkutelemaan seafoodilla useampana päivänä. Yhdeksi illaksi ostettiin valmiiksi keitettyä crayfishiä merenrannalla syötäväksi, ja toisina päivinä maistelimme ravintolassa ja seafood-kioskilla pauaa, paikallisia kaloja ja kampasimpukoita. 

Sitten olikin aika palata Christchurchiin palauttamaan auto ja pakkaamaan rinkat kotimatkaa varten. Onneksi kaupunki tarjosi vielä meille vähän cityelämää, tuliaisten hankkimista ja Mikalle hyvän valikoiman paikallisia erikoisoluita ja komeat krokotiilikengät.

Viimeisenä iltana pakkailujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että reissu oli ollut antoisa. Ehdimme onkia olosuhteisiin nähden hyvin ja tehdä paljon muutakin. Uuden-Seelannin luonto hurmasi edelleen kauneudellaan. Oli mukavaa heittäytyä viideksi viikoksi reissulaisen elämään, jossa ei ole rutiineja ja suurimmat ”huolenaiheet” liittyvät siihen, mihin mennään kalaan/mitä tehdään, milloin syödään ja mihin parkataan auto yöksi.  Kotimatkalla lentokoneessa alkoi jo seuraavan reissun suunnittelu, onneksi tukalan lentomatkan unohtaa nopsaan ja Mikan korviin ehtii ennen ensi reissua tulla vähemmän palanut iho. 

Purokalastusta ja länsirannikon lumoa

Jatkoimme Queenstownissa hyvällä syyllä hääpäivän juhlintaa. Satuimme bongaamaan jo etukäteen sieltä kehutun Fishbone-ravintolan, joka mainosti kattavaa seafood-lautasta. Mika varasi pöydän ja lautasen etukäteen ja hyvä niin, ravintola oli täynnä ja osterit loppuneet, kun pääsimme paikalle. Ilta oli onnistunut. Oli hauskaa olla vähän aikaa kaupungissa metsässäoleilun jälkeen. 

Seuraavana päivänä matka jatkui eteenpäin. Tarkoituksena oli taas tavata Juike ja Joel ja lähteä yhdessä iltapäiväkalaan pikkuiselle purolle. Paikka osoittautui loistavaksi: vesi oli kirkasta ja kalojen syönti näkyi erinomaisen hyvin.  Kalastus oli niin hyvää, että päätimme jäädä yöksi vielä samaan majoitukseen ja onkia samaa pätkää uudestaan seuraavana päivänä.

Harmi vain, ettei onni ollut enää puolellamme purolla. Sää muuttui hyvin tuuliseksi. Itse asiassa niin tuuliseksi, että odotimme kalastuksen olevan lähes mahdotonta. Oletus osoittautui onneksi vääräksi: tuuli oli puuskittaista ja sopivissa kohdissa pääsi kuin pääsikin heittämään.

Kirkasta vettä purolla

Matka jatkui eteenpäin kohti länsirannikkoa. Suunnitelmana oli löytää sekä joki- että merikalastuspaikkoja rannikon läheisyydestä. Merestä ongittiin kahawaita, joka on vähän kuin taimenen ja sillin tms. välimuoto. Suurimmat kahawait olivat reilu kolmikiloisia, ja kokoisekseen ne tappelivat hyvin. Parin tunnin tykityksen jälkeen tinseleistä ei ollut koukun lisäksi juuri muuta jäljellä, joten oli aika siirtyä motorparkkiin grillaamaan osa päivän saaliista! Bonuksena saatiin illalle kaunis auringonlasku päivän kuurosateista ja pilvisyydestä huolimatta. 

Seuraavana päivänä oli tarkoitus testata uutta jokea, josta ei ennakkotietoja juuri ollut. Rinkat lastattiin selkään ja lähdettiin tarpomaan jokea ylävirtaan. Varsin pian tuli kuitenkin selväksi, että Westcoastin puska vei voiton – joki ei ollut alaosiltaan ylitettävissä ja pusikon läpi pääsemiseen olisi tarvittu moottorisaha tai liekinheitin. Autojen nokat käännettiin takaisin kohti merta ja kahawaita, ja iltapäivä sujuikin suunnitelmista poiketen kahawaiden väsyttelyn merkeissä.

Merikalastuksen jälkeen tehtiin vähän turistintöitä ja ajomatkalla pohjoiseen kävimme tutkimassa Franz Josefin jäätikköaluetta. Jäätikölle ei pääse suoraan kävelemään, mutta rajattua polkua pitkin pääsi aika lähelle sitä tutkimaan. 

Kalastusta ja kuoharia!

Muutaman päivän sateet mahdollistivat yhden kiinnostavan joen onkimisen siten, etteivät kalat ole joutuneet pariin päivään väistelemään perhosiimoja. Joelle koitettiin jo viime reissulla, mutta joko vesi oli likaista tai parkkipaikka täynnä autoja. Päätimme talsia jokivartta ylös joen ollessa vielä hieman sateiden värjäämä, yöpyä jokivarressa ja aloittaa kalastus seuraavana aamuna. Seuraamme liittyi Mikan kaveri Joel ja hänen reissukaverinsa Juike. Ensimmäisenä iltana kokeilimme valitun yöpaikan alapuolisten poolien kalaisuutta, ja ihmeeksemme eväkkäitä löytyikin runsain mitoin reilun tunnin kalastuksen aikana! Kalat olivat odotetusti hankalia koukutettavia, joten illan saalis muodostui yhdestä Mikan koukuttamasta, 7 paunaisesta taimenesta ja Joelin yhdestä karkuutuksesta. Onkimisen jälkeen oli mukava mönkiä makuupussiin, jossa ei tosin liian lämmintä ollut.

Seuraava aamu valkeni kirkkaana ja kylmänä, lämpöä ei montaa astetta tainnut olla. Nopeiden aamutoimien jälkeen siirryttiin jokivarteen kahvinkeittoon ja varmistamaan, ettei eteemme rynnistä muita kalastajia. Kahvinjuonnin aikaan alavirrasta tulikin kalamies ripeällä askeleella tiedustelemaan, miten olimme suunnitelleet päivän kalastuksen. Heppu osoittautui mukavaksi ja hänellä oli tiedossa päiväreissu, joten sovimme, että hän siirtyy muutaman kilometrin meistä ylävirtaan ennen kalastuksen aloittamista jättäen meille hyvän, päivän kalastuksen mittaisen pätkän. Kaloja ei vielä ihan kalastuksen alussa näkynyt, mutta pian löytyi ruokaileva, jäätävän kokoinen taimen. Mika meni koettamaan onneaan, mutta huomasi lähes heti veteen astuttuaan toisen ruokailevan kalan hieman jättikalasta alavirtaan. Mikäli alemman kalan jättäisi heittämättä, se saattaisi säikähtää ja riehumisellaan pelottaa isomuksen ennen ensimmäistäkään heittoa. Toisaalta väsytyksen aikana isomus pelästyy takuu varmasti.. Koska pienempikin kaloista näytti kohtuullisen kokoiselta suoraan alavirrasta katsottuna, Mika päätti heittää tuolle pienemmälle kalalle jolloin olisi todennäköistä saada poolista edes yksi kala, vaikkei sitten sitä isointa. Kala otti Blow flyn ensimmäisellä heitolla ja vääntö alkoi kalan vetäessä pitkän siivun kovassa virrassa ylävirtaan! Poolissa oli muutama suuri kivi, ja Joel antoikin vastarannalta neuvoja mihin suuntaan kalaa pitäisi koittaa ohjailla. Kala hyppäsi kerran kokonaan ilmaan ja silloin huomattiin, ettei tämäkään fisu ihan sintti ollut! Lyhyen väsyttelyn jälkeen haavissa pötkötteli aikamoinen taimen, hyväkuntoinen paksu kala. Punnitus osoitti lukemaksi karvan verran yli 10 paunaa, eli Mikan ensimmäinen trophy oli vihdoin haavissa! Hyvä homma, sen perässä ei tarvitse enää tällä reissulla juosta! Poolin toinen asukas uiskenteli pitkin poolia väsytyksen aikana ja se oli kyllä ihan helkkarin iso, mahdollisesti yli 15 paunainen.

Kalan vapauttamisen jälkeen jatkettiin matkaa ylävirran suuntaan. Juike onnistui saamaan nätin, noin 5 paunaisen taimenen muutamaa poolia ylempää. Juikella on meneillään ensimmäinen reissu Uuteen-Seelantiin, mutta mestari on koukuttanut kaloja hyvällä prosentilla!

Samassa poolissa Joel koukutti hienon 8 paunaisen, jonka väsytys ja haavitseminen kivisessä poolissa oli vähintään hankalaa. Kala painui suuren lohkareen alle, josta Mika veti sen pyrstöstä haaviin.

Yrityksistä huolimatta Elisa ei onnistunut kaloja narraamaan – pitäisi löytää hieman vähemmän neuroottisia kaloja.. Yhden Mikan koukuttaman reilu 7 paunaisen jälkeen nokka kääntyi kohti motorparkkia.

Motorparkkailun jälkeen oli aika testailla kalastusta yhden joen delta-alueella, mielenkiintoista hommaa oli matalassa vedessä kahlailu ja cruisailevien kalojen bongailu! Homma muistutti yllättävän paljon bonefishin ongintaa, kalat tosin oli helpompi nähdä ja ne olivat hieman hitaampia. 

Deltan jälkeen koitettiin onkia itse jokea, mutta vesi oli turhan sameaa ja tuuli sellainen, ettei edes kahta painavaa nymfiä olisi saanut roiskaistua ylävirtaan. Matka siis jatkui kohti erästä järvikohdetta, jossa viime reissullakin piipahdettiin. Tämä kohde oli kokenut melkoisen muutoksen, kalojen keskikoko oli naurettavan pieni, joten muutaman tunnin onkimisen jälkeen vaihdettiin maisemaa leiripaikalle. Leirissä oltiin sopivasti hääpäivänämme ja Juike ja Joel olivat hommanneet meille yllätyslahjaksi kuoharipullon, jee! 

Kuoharin ja alkupalojen jälkeen siirryttiin koko porukalla viereiseen ravinteliin syömään ja viihtymään. Ruoka oli hyvää ja olut kylmää, joten soittoruokalassa vietettiin sitten tovi jos toinenkin!

Blogin paluu

Pitkäaikainen haave toteutui, kun päästiin toistamiseen lähtemään reissulle Uuteen-Seelantiin. Tälläkin kertaa napotettiin joulu lentokoneessa, paluu koittaa tammikuun viimeisinä päivinä. Suunnitelmissa on keskittyä eteläsaarella pyörimiseen kalasteluineen, vaelluksineen ja oluiden maisteluineen. Toki bongaillaan myös vesiputouksia ja muita Avara-luonto -juttuja!

Mikalle tuli joulu etukäteen vähän ennen lähtöä, kun Visionilta lähetettiin uutuuksia reissutestiin. Varsinkin ensi kaudelle lanseerattavat XO-siimat vaikuttavat mainioilta, tulevat olemaan koko reissun ahkerassa käytössä! Myös Tane-vavalla alkaa olemaan muutama päänahka kontollaan :) Kaikki tämä kuvassa näkyvä roinamäärä tungettiin yhteen rinkkaan, Elisalle lähti mukaan melkein samanlainen läjä kaikenlaista tarpeistoa!

Reissun ensimmäinen viikko on mennyt vauhdikkaasti. Saavuimme Uuteen-Seelantiin perjantaina 1. joulupäivän iltana. Väsyneitä reissulaisia oli onneksi vastassa lämmin ja aurinkoinen sää. Lauantai meni varustehankinnoissa. Etsimme juomapullot, makuualustat ja ostimme kalastusluvat ja retkimuonat. Myös vuokra-auto saatiin sovitusti käyttöön.  Sunnuntaina iltapäivästä päästiin starttaamaan kaupungista ulos innostuneissa tunnelmissa. Seuraavat päivät menivätkin sitten nopeaan tahtiin hyvässä säässä kalastaessa. Aloitimme viime reissun parhaista paloista ja käytimme ensimmäiset päivät sellaisten jokien kalastamiseen, jotka olivat meille jo tuttuja. Oli ihanaa olla näissä maisemissa taas! Haasteitakin tuli eteen: kalastus on entisestään kasvattanut suosiotaan ja monilla joilla tuntui olevan aikamoinen kalastuspaine. Kalastuspaikkojen valinnassa yhtenä kriteerinä oli siis löytää jokia, joissa pääsisi oikeasti ongelle eikä vain ihmettelemään säikytettyjä kaloja. Onneksi vanhat tutut joet eivät pettäneet ja Mikan viikko on mennyt logiikalla ”ei päivääkään ilman kalaa”.








 Loppuviikosta päädyimme myös kokeilemaan uusia jokia, osa huonommalla ja osa paremmalla menestyksellä. Torstaina tehtiin historiaa: kävimme katsomassa kuuluisat Maruian vesiputoukset. Ajoimme viime reissulla vähintään kymmenen kertaa paikan ohi ja aina sovimme käyvämme siellä seuraavalla kerralla. Nyt koitti se hetki, kun oikeasti jarrutimme tienhaarassa ja kävimme ne katsastamassa. Samalla saimme kameranlinssiin paikallisen, olutmerkkinäkin tutun Tui-linnun.



 Nyt viikonlopuksi ajoimme kaupunkiin ja maastouduimme hostelliin pitämään sadetta. Koko eteläsaaren yli pyyhkäisee sadealue eikä metsässäolo tällä hetkellä houkuta.  Lepopäivät tulevat muutenkin tarpeeseen, saa kroppakin levätä ahkerasta kävelystä. Kuluva sunnuntai ainakin vielä huilataan vesisateen ropinassa, toivottavasti maanantaina päästään taas maastoon!

Parhaita paloja Aitutakilta

Lento Suomeen on lähdössä tänään iltapäivällä ja nyt aamupäivästä on vielä hetki aikaa lisätä muutama kuva blogiin. Lopputilitykset voi kirjoittaa sitten Suomesta käsin. Tässä tulee kuitenkin parhaita paloja viimeiseltä viikolta paratiisisaarelta. 

Kaloja spottaamassa

Viimeisen kalastuspäivän huipennus

Snorklausreissulla vedenalaista elämää ihmettelemässä

Aitutaki on tunnettu jättiläissimpukoistaan

Suurimmat näistä painavat 250 kiloa!

Jännittäviä aikoja Aitutakilla

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut paljon kaikkea jännää. Viime viikon loppupuoli meni vielä ihan ”tavallisissa lomakuvioissa”. Kävimme kalastamassa sään salliessa ja snorklailemassa kotirannassa. Aloimme päästä jo perille, miten asiat tällä saarella toimivat. Lauantai iltana kävimme herkuttelemassa Boatshed Barissa merenantimilla. Tilasimme seafood platterin ja saimme eteemme valtavan lautasellisen rapuja, simpukoita, paistettua kalaa, paikallista sushia eli ikamataa ja lisäkkeeksi valkosipulivoipatonkia, salaattia ja riisiä. Se oli herkkuillallinen! 

Sunnuntaina alko Elisalla vähän kurjemmat ajat.  Yhtäkkiä huomasin kärsiväni taas silmäoireista.  Kolmen päivän ajan yritin saada oireita pois samalla kun Mika kävi vähän kalassa ja oli minun silminä ja jalkoina auttamassa. Oireet eivät kuitenkaan lähteneet itsehoidolla eivätkä paikallisen yleislääkärin kautta hankitulla silmätipalla, joka Suomessa on auttanut vaivoihin. Silmä oli edelleen kipeä, punainen ja tuntui, että siellä oli koko ajan jotain ylimääräistä. Minua oli peloteltu koko sarveiskalvon irtoamisella ja tietysti nämä pelottelut tulivat väkisinkin mieleen…. Olo alkoi olla epätoivoinen. Paikallinen lääkäri suositteli ottamaan lennot takaisin pääsaarelle, koska siellä olisi vierailemassa seuraavana päivänä uusiseelantilainen silmälääkäri, joka voisi auttaa. Mika, joka oli urheasti parin päivän ajan pitänyt huolta minusta silmävaivaisesta, pakkasi kaikki tavaramme rinkkoihin. Varustauduimme siihen, että joudumme lentämään Uuteen-Seelantiin asti saamaan hoitoa tai pahimmassa tapauksessa takaisin Suomeen. Meille ei ole annettu kovin mairittelevaa kuvaa maorilaisesta sairaanhoidosta… 

Seuraavana aamuna otimme aamupäivälennon Rarotongalle. Kävi ilmi, että silmässä on virus. Uusiseelantilainen lääkäri arveli, että se on herpes simplex, joka yleensä ilmestyy huuleen. Tällä kertaa se oli nyt vain päässyt silmään asti. Saimme kuitenkin luvan jatkaa lomaa, vielä ei tarvinnutkaan lähteä kotimatkalle! Helpottuneina haimme lääkkeet apteekista, otimme seuraavalle aamulle lennot takaisin Aitutakille ja menimme hostelliin yöksi Rarotongalle odottamaan aamua. Oli aivan upeaa tulla eilen takaisin tänne paratiisisaarelle. Ja nyt osaa aivan eri tavalla olla taas kiitollinen terveydestään ja siitä että saa olla täällä lomalla. Olisi ollut tosi kurjaa lähteä täältä pois juuri kun pääsimme kiinni tämän saaren meininkiin. Mikakin on tyytyväinen, kun saa jatkaa kalastusta, vielä ei tarvinnut lähteä väkisin pois :) Ja kalassa hän on nytkin. Minä otan nyt muutaman päivän rauhassa ja keskityn muistamaan lääkkeet ja silmätipat, joita molempia otetaan viidesti päivässä. Sukeltaa en saa ja silmä pitää pitää puhtaana, muita rajoituksia ei onneksi ole.

Eilisiltana pääsimme jo kiinni lomatunnelmiin, kun kävimme naapurissa Tamanu Beachilla katsomassa paikallisten tanssiesitystä. Naiset ovat kyllä uskomattomia taitureita lantionpyörityksessä! Esitykseen kuului sekä naisten että miesten esittämiä tansseja. Lopussa mukaan haettiin turisteja katsomosta opettelemaan lantion pyöritystä ja polvien heilutusta. Tarjolla on myös paljon paketteja, jossa ”Island night” pitää sisällään sekä ruokabuffetin että shown. Meidän on tarkoitus testata sellaistakin tässä lähiaikoina, viimeistään Rarotongalla. Tässä kuva miesten tulishowsta.

Tamanu Beachin miehet vauhdissa

Eilen päästiin myös kokeilemaan paikallista ruokakulttuuria kokeilemalla kookospähkinän valmistamista. Meidän mökin vieressä kasvaa useita kookospalmuja ja niistä tipahtelee tasaiseen tahtiin hedelmiä alas. Kookosvettä olemme jo maistaneet, tällä kertaa Matrikin isännän Trevorin opastuksella teimme kookospähkinän lihasta raastetta. Se on tosi hyvää puuron, hilloleivän ja hedelmien kanssa!

Mika rouhimassa kookospähkinää

Viimeinen kuva on tämänpäiväiseltä kauppareissulta. Saari on hyvin pieni, tässä linkki karttaan. Kylän keskusta on pieni: muutama kauppa, posti ja toimisto, turisti-info, tori ja satama.  Olemme vuokranneet polkupyörät koko 25 päivälle, jotta saarella olisi helpompaa liikkua. Paikalliset käyttävät skoottereita ja pöristelevät tyytyväisinä niillä. Välimatkat eivät kuitenkaan ole pitkiä. Asumme saaren länsirannalla aikalailla keskellä saarta. Tästä kylän keskustaan on pari kilometriä, parhaalle kalapaikalle saaren pohjoisimpaan kärkeen noin kahdeksan. Ja kun ajalee rantoja pitkin, mäkiä ei ole. Saaren keskellä on kumpuja, korkein mäistä on 124 metriä meren pinnan yläpuolella.  Ainoa hankaluus pyöräilyssä tietysti on se, että kun on 30 astetta lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä terältä, niin hikihän siinä virtaa! Nyt kuumuuteen on kuitenkin jo alkanut vähän tottua ja välillä onneksi (tosin ei kalamiehen onneksi) on pilvisempiäkin päiviä. Ihanaa nauttia näistä maisemista vielä pari viikkoa!

Aitutakin kylänraittia

Cookeilla viimein!

Päästiin onnellisesti Cookin saarille päivämäärärajan ylittämisineen – saimme yhden lomapäivän siis lisää! (Vielä ei tarvi ajatella sitä, että sama raja ylitetään toiseenkin suuntaan = se siitä ylimääräisestä päivästä :))

Aika Rarotongalla sujui leppoisasti oikein erikoisen hyvässä majoituksessa. Olimme varanneet mielestämme ihan perussetin ilman omaa kyökkiä jne., mutta paikalla odottikin iso huone keittiöineen ja pesuhuoneineen. Oli omituista ”omistaa” niin iso tila vanskissa asustelun jälkeen! Majoituksen mukavuutta lisäsi oma uima-allas sekä pihapiirissä kasvavat hedelmäpuut joita Elisa verottikin ahkerasti. Mikan herkkulistalle guava ei yltänyt…

Rarotonga on Cookin saarten isoin saari, onneksi  pääkylä Avarua oli näppärästi parin kilsan pyöräilyn päässä. Kylä ei todellakaan ole mikään Las Vegas, mutta lauantain tori oli kiva yllätys. Elisa löysi kauan kaipaamansa pareon ja Mika uuden t-paidan. Lisäksi on mainittava superhyvät mangot ja kylmät kookospähkinäjuomat! Illalla käytiin muutamilla mojitoilla Trader Jack´sin terdellä, Mika toki keskittyi spottailemaan kaloja, jotka pyörivät baarin valojen luomassa valokeilassa. 

Muuten aika Rarolla meni oikeastaan tekemättä mitään erikoista –  Elisa kävi pyörimässä metsässä ja Mika teki muutaman GT-perhon lisää. Sunnuntaina kiersimme fillareilla koko saaren sen reunoja myötäilevää, 32 kilometriä pitkää tietä pitkin. Kuumuudesta johtuen pysähdyimme pari kertaa snorklaamaan, oli mahtava seurailla monien eriväristen kalojen, sekä muiden otusten puuhasteluja noin 28-asteisessa vedessä! Lisäksi matkalta löytyi hyvä lounaspaikka, jossa burgereihin ihastunut Elisa sai kalapurilaisen johon oli käytetty Mahi mahia perus turskan sijaan. Muu aika käytettiin tehokkaasti hikoiluun kosteassa, reilun 30-asteen lämpötilassa!

Aitutakille saavuttiin maanantaina illalla juuri ennen auringonlaskua. Lentomatkustaminen oli kerrankin mukavaa koska Raron kentällä ei ollut jonoja, turvatarkastuksia eikä muitakaan äärimmäisen rasittavia säätöjä! Totutun turvaohjeistuksenkin korvasi kapteenin pyyntö laittaa turvavyöt kiinni. Tosin koneeseen ei olisi lentoemäntiä mahtunutkaan, sen verran pikkuisella potkurikoneella huristeltiin :)

 

Tiistaiaamun valjetessa oli mukava nähdä, että varaamamme majoitus oli juuri sellainen kuin haluttiinkin! Meidän möksä on ihan rantahiekalla palmujen keskellä, verannalla on pikkuinen pöytä ja pari tuolia ja pihassa on suihku, joka on aidattu jollain paikallisilla risuilla. Hiekalla tepastelee paljon coconut crabeja simpukankuorineen, katossa liikuskelee gekkoja ja rantavedessä loiskii pikkukaloja. Ei voisi ihminen paljoa enempää toivoa! Muutaman askeleen päässä ovesta on meri koralleineen, joten snorklausmestoja ei tarvitse kaukaa haeskella – toisin kuin tuoretta ruokaa Aitutakilta! 

Möksä

Ruoan ostaminen on tuottanut välillä turhautumista. Ensinnäkin kaikki on aikas kallista, mutta hankalinta on tuoreiden hedelmien ja vihannesten löytäminen. Onneksi majapaikkaamme pyörittävä pariskunta on kertonut mistä kannattaa mitäkin hakea, ettei ole tarvinnut ostaa esimerkiksi 2,5 dollaria/kipale maksavia tuontipäärynöitä J Ulkomuodosta päätellen paikalliset syövät lähinnä sipsejä ja limsaa, ja niitä saisikin edullisesti joka kaupasta. 

Keskiviikkona oli viimein aika päästä kalaan. Sovimme paikallisen kalamiehen, Ian Dolleryn kanssa treffit Boat Shed barille puoli yhdeksäksi, siitä oli määrä uida fläteille etsimään kauan kaivattuja bonefishejä. Oli onni päästä alkuun kalalle jonkun asiasta enemmän tietävän kanssa, minä kun en ollut koskaan aiemmin bonareita onkinut! Kalat on hankala nähdä, ne liikkuvat nopeasti, heitto pitäisi lähteä ripeästi ja uitto on varsin erilaista kuin mihin olen tottunut - vastaiskusta puhumattakaan! No, ensimmäisen kalan ottia en edes huomannut eikä tartutus osunut… Tovin kuluttua Ian oli kertoilemassa Elisalle vinkkejä ja Elisa saikin kalan ottamaan! Tosin jäipä Elisaltakin otti huomaamatta ja kala tartuttamatta :) Sillä välin olin spotannut bonarin pyrstön pinnalla vajaan parinkymmenen metrin päässä. Kala ei ottanut ensimmäisellä eikä toisella uitolla, mutta kolmannella heitolla kala pysähtyi perhon kohdalla, joten vastaiskukin oli helppo ajoittaa, kun näki otin. Kala oli melkoisen nopeasti nykäissyt jonkin matkaa pohjasiimoja, mutta hetken kelailun ja parin lisäsyöksyn jälkeen Ian tailasi ensimmäisen Aitutakin bonarini! Ei mennyt heti 10 paunaa rikki, mutta hieno, noin 7 paunainen oli mainio avaus Aitutakin kalastuksille. 

Urpo ja bonari

Päivän mittaan päästiin vielä heittämään muutamalle kalalle, mutta ei löytynyt vaadittua yhteistyökykyä niiltä fisuilta edes Ianin perhoihin. Päivää piristivät myös flätillä spotattu hieno iso merikilpikonna, sekä valtava GT, joka oli onneksi niin kaukana, etten heittänyt..

Tänään eli torstaina käytiin katsomassa, löytyiskö muilta fläteiltä bonareita. Vesi oli jostain syystä melkoisen sameaa valitulla alueella, joten spottailu loppui lyhyeen. Asiaan vaikutti myös se, että ihan lähellä näkyi kuinka trevallyt ajoivat pikkukaloja rantakivia vasten niin että vesi lensi. Pakkohan se oli bonarivehkeillä kokeilla miten äijän käy… Eipähän niillä oikein mitään tehty vaikka oli jarrut täysillä, sinne meni perukkeet ja perhot ekalla syöksyllä J Taisin puolivahingossa koukuttaa ihan ok-kokoisen Giant trevallyn (pidetään kovimpana urheilukalana maailmassa), joten bonarisetillä kyyti oli aika kylmää niin kauan kuin sitä kesti! No, saatan tovin päästä lähteä vähän eri vermeillä katsomaan saisiko revanssin, jossa ei anneta kalalle ihan niin paljon tasoitusta. Ensin kuitenkin avaamaan kookospähkinä, pari olutta kylmään ja nauttimaan lämmöstä! Kuvia on nyt varsin maltillisesti koska tää tolkuttoman hidas netti maksaa vain 10 dollaria tunti, josta 30 min meni näiden kuvien lataamiseen :)

Kotiranta